Parkanon Paroni Gustaf Wrede af Elimä valtion paikallisista metsistä vastaavana metsänhoitajana osoitti Parkanon Vuorijärven kylän Korpiniemen kruununtorpan mailta Honkajoelta kotoisin olevalle Kristian Samuelin pojalle ja hänen Parkanosta syntyisin olevalle vaimolleen Julia Efraimin tyttärelle maa-alueen Kovesjärven rannalta. Tähän luonnonkauniiseen rantametsään nuori pariskunta perusti 1907 Syväniemen mäkituvan, jonka he lunastivat itselleen 1927, kun heille tuli siihen mahdollisuus Suomen lainsäädännön myötä.
Kristianilla ja Julialla oli Syväniemeen tullessaan neljä lasta, kaikkiaan heille syntyi kahdeksan lasta. Perhe hankki elantonsa osin maataloudesta ja osin Kristianin harjoittamalla liiketoiminnalla. Kulkukauppiaana Kristian joutui monesti olemaan pitkiä aikoja pois kotoa perheen parista. Tällöin Julia joutui ottamaan vastuun sekä lasten että karjan hoidosta. Tila jäi aikanaan nuorimman Taimi-tyttären haltuun. Taimi avioitui vasta äitinsä kuoleman jälkeen. Hän jatkoi tilan pitoa miehensä Hugon kanssa kunnes iän karttuessa siirtyivät Syväniemestä ensin järven toiselle puolen Karvian tien varteen vuokratiloihin ja lopulta omaan osakehuoneistoon Parkanon keskustaan. Syväniemen tila jäi näin useiksi vuosiksi asumattomaksi. Tämän seurauksena aikoinaan niin kaunis pihapiiri ja rakennukset alkoivat ränsistyä. Uusille omistajille Syväniemi rakennuksineen siirtyi heinäkuussa 2008. Rakennukset ja pihapiiri on sittemmin kunnostettu uusien omistajien toimesta mennyttä perinnettä kunnioittaen.
Syväniemen päärakennus on aikojen saatossa käynyt monta muodonmuutosta, alkuaan huoneita oli vain kaksi, nykyisin kahdeksan. 1900-luvun alussa rakennetun navettarakennuksen tilalle rakennettiin 1950-luvun alussa uusi sauna ja navetta sekä myöhemmin laaja heinäsuuli. Lisäksi pihapiiriin kuului alkuaan savusauna ja puusuoja. Syväniemen mäkitupaan sähkö saatiin 1950-luvun alussa, mutta varsinaista tietä taloon ei koskaan ollut. Läheiselle Karvian maatielle kuljettiin joko järven poikki kesällä veneellä ja talvella jäätä pitkin tai järvenrantoja kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin. Varsinainen tie Syväniemeen ja lähialueen huviloille valmistui vasta 1980-luvun puolivälissä.
Halutessasi kerromme lisää Parkanon Paronista sekä Parkanon ja Syväniemen historiasta vaikkapa kahvikupposen ääressä kesätuvassa tai huvimajassa tai vaikkapa rantanuotiolla.